
Keniaan matkustaminen on mahdollista varovaisuutta noudattaen. Yleinen turvallisuustilanne vaikeasti ennakoitavissa, tilanne syytä tarkistaa etukäteen.
Suomen suurlähetystö
Nairobi
Yleinen turvallisuustilanne Keniassa on vaikeasti ennakoitavissa. Vaikka 4.8. pidetty perustuslakikansanäänestys sujui rauhallisesti, eri puolilla maata on edelleen etnisiä jännitteitä ja yhteenottoja, väkivaltaisia rikoksia ja terrorismin uhka lisääntynyt. Nairobin keskustassa sijaitsevassa Uhuru-puistossa tehtiin myös perustuslain kampanjoinnin yhteydessä 13.6 kranaatti-iskuja, joka vaati useamman ihmishengen eikä näitä iskuja ole vieläkään selvitetty.
Ugandassa, Kampalassa 11.7. tapahtuneiden 76 kuolonuhria vaatineiden pommi-iskujen jälkeen myös Keniassa on turvallisuustoimia kiristetty, mutta terroristi-iskut ovat silti mahdollisia. Yleensä kannattaa välttää kaikenlaisia massatilaisuuksia.
Jo vuosikausia kyteneet pitkäaikaiset rakenteelliset ongelmat kuten maanomistus- ja käyttökysymykset, perustuslain uudistustarpeet, vaalikomission uudistaminen, työttömyys, erityisesti nuorisotyöttömyys, eri yhteiskuntaluokkien välinen suuri eriarvoisuus ja korruptio olivat keskeisiä syitä edellisten vaalien jälkeisten väkivaltaisten levottomuuksien puhkeamiseen. Seuraavat vaalit järjestetään vuonna 2012. Massatilaisuudet, kuten hautajaissaatot, voivat myös saada levottoman ja väkivaltaisen luonteen, joten suuria väkijoukkoja kannattaa välttää kuten aikaisemminkin.
Nairobissa vaaratilanteita tai liikennekaaoksia saattavat muodostaa myös mielenosoitukset, jotka helposti muuttuvat väkivaltaisiksi, jopa ihmishenkiä vaativiksi. Kasvavana uhkana on rikollisuuden ja autokaappausten lisääntyminen sekä viime aikoina myös ulkomaalaisiin kohdistuneet kidnappaukset lunnaita vastaan. Ajantasaisimman kuvan tilanteesta maassa saa lyhytaaltoradioasemia (FM radio) ja uutisia kuuntelemalla ennen matkaa ja sen kuluessa.
Vaikka Keniassa ei ole tapahtunut terrori-iskuja vuoden 2002 jälkeen, Kenian riskiä terrorismin kohteena on lisännyt aseiden ja räjähteiden helppo saatavuus laajamittaisen salakuljetuksen johdosta. Kenian terrorismin uhka on kasvanut myös naapurimaa Somalian epävakaan tilanteen takia ja sieltä tulleiden terroristiryhmien lisääntyneen aktiviteetin myötä.
Yleistä Turvallisuustilannetta heikentää myös laittomien militia–liikkeiden ja rikollisjärjestöjen (kuten Mungiki) kasvava vaikutusvalta. Poliisin ja Mungiki-liikkeen yhteenotot ovat aiheuttaneet ajoittain levottomuuksia, jotka heikentävätturvallisuutta. Viime aikoina on myös tapahtunut paljon autojen kaappauksia ja (lunnaita vaativia) kidnappauksia.
Pienkoneiden lentoturvallisuus on edelleen huolenaihe.
Yleisesti ottaen maantieturvallisuus on heikko Keniassa. Pohjois-Kenia on suurelta osin turvatonta aluetta rikollisuuden ja muun muassa karjanryöstelystä johtuvien ajoittaisten etnisten väkivaltaisuuksien johdosta. Koillis-Kenia (alue Isiolosta ja Garissasta pohjoiseen ja itään sekä tie etelästä ja lännestä Garissaan) on jatkuvasti ollut epävakaata aluetta ja yksin autolla liikkumista ei voida suositella tällä alueella. Manderassa on esiintynyt väkivaltaisia klaanien välisiä maanomistukseen ja vedensaantiin liittyviä yhteydenottoja, joissa on kuollut useita henkilöitä.
Sadekausien aikana (maaliskuusta kesäkuuhun ja lokakuusta marraskuuhun) ovat tulvien riskit joillakin alueilla suuret. Tänä vuonna sateet ja tulvat ovat olleet tavallista runsaammat ja ne ovat vaikuttaneet lähinnä Pohjois-, Keski- ja Länsi-Keniaan. Tulvien myötä ongelmaksi on koitunut koleran leviäminen.
Omatoimimatkailu ilman paikallista opasta ei ole suositeltavaa. Omatoimisen matkailijan kannattaa vähintäänkin tarkistaa polttoaineen saatavuus sekä viestintämahdollisuudet, kuten kännyköiden verkon kattavuus alueella, jolla aikoo liikkua. Luonnonpuistoissa matkustaessa on myös syytä noudattaa varovaisuutta, esim. Masai Maran luonnonpuistossa on viime kuukausina tapahtunut turisteihin kohdistuneita aseellisia ryöstöjä.
Ulkoministeriö suosittelee ennen matkaa matkustusilmoituksen tekemistä ulkoministeriölle tai Suomen edustustoille. Tarkemmat ohjeet löytyvät osoitteesta http://formin.finland.fi/palvelut/matkustus/ilmoitus.
Lentomatkojen ajaksi kannattaa ottaa arvoesineet käsimatkatavaroihin. Matkustajan tulee noudattaa varovaisuutta koko maassa. Suuria ihmisjoukkoja tulee välttää ja ympäristön suhteen on hyvä olla tarkkaavainen. Koruja, kelloja, kännyköitä, rahaa tai muita arvoesineitä ei kannata pitää esillä.
Tärkeimmistä asiapapereista kuten passista, luottokorteista ja lentolipuista on hyvä ottaa kopiot ja säilyttää erillään alkuperäisistä tai skannattuna sähköisesti saatavana. Mikäli passi katoaa tai varastetaan, tulee siitä tehdä ilmoitus paikalliselle poliisille.
Poliisin yhteystiedot : www.kenyapolice.go.ke/police%20hotlines.asp
Väkivaltaiset aseelliset ryöstöt ovat mahdollisia varsinkin Nairobissa, mutta myös Mombasassa ja rannikon muissa turistikohteissa. Pimeällä liikkumista tulee välttää koko maassa. Myös päivällä on parasta välttää esimerkiksi Nairobin keskustan puistoja. Nairobissa ei suositella yksin liikkumista slummialueilla (muun muassa Kibera, Mathare, Huruma, Kariobangi ja Kawangware). Tyypillisiä rikoksia ovat erilaiset kadulla tapahtuvat huijaukset, joissa kadulla kulkijoilta yritetään tavalla tai toisella saada rahallinen "avustus". Tällaisista yrityksistä kannattaa kohteliaasti kieltäytyä.
Kenian liikenne on vaarallista ja ajokulttuuri usein hyvinkin vaarallista. . Tiet ja osa ajoneuvoista on erittäin huonokuntoisia eikä liikennesääntöjä ja nopeusrajoituksia usein noudateta. Kuolonkolareita sattuu paljon sekä maanteillä että kaupungeissa (yli 3000 kuolonuhria vuodessa). Aseellistenkin autoryöstöjen mahdollisuus on olemassa. Autoilijan kannattaa pitää keskuslukitus päällä ja ikkunat kiinni kaikkialla sekä välttää pimeällä ajamista varsinkin kaupunkien ulkopuolisilla maanteillä. Pimeällä kannattaa myös välttää katuja/teitä, joita ei ole kunnolla valaistu, ja joilla ei ole liikennettä.
Liikenneonnettomuuden, esimerkiksi yliajon sattuessa, kannattaa mahdollisuuksien mukaan ottaa mahdollisimman pikaisesti yhteyttä poliisiin jäämättä onnettomuuspaikalle. Väärinymmärryksistäkin johtuen katuväkivalta kuten murhat ja lynkkaukset ovat Keniassa mahdollisia. Pahaa-aavistamattomia on joskus huijattu pysähtymään ja ryöstetty keinotekoisen onnettomuuden tai ajoneuvon mekaanisen vian avulla.
Ulkomaalaisella tulee olla voimassa oleva työlupa ennen kuin aloittaa työnteon Keniassa.
Vaikka Keniassa ei ole mitään tarkkoja pukeutumissääntöjä, kannattaa ottaa huomioon, että työpaikkapukeutuminen on konservatiivista samoin kuin pukeutuminen rannikon muslimialueilla. Turistialueiden ulkopuolella on myös syytä välttää shortseja ja muuta niukkaa pukeutumista.
Keniassa esiintyy monia vaikeita tauteja (muun muassa koleraa, A- ja B-hepatiitteja, malariaa, tuberkuloosia, HIViä, lavantautia ja joillakin alueilla myös keltakuumetta), joten rokotussuoja kannattaa tarkistaa ennen matkaa.
Kehotamme juomaan ainoastaan keitettyä tai pullotettua vettä. Mikäli ripulia esiintyy matkan aikana tai sen jälkeen tulee ehdottomasti kääntyä lääkärin puoleen.
Lisätietoja rokotuksista ja muista terveydenhoitoon liittyvistä asioista löytyy Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilta www.thl.fi .
HIV/AIDS on laajalle levinnyttä etenkin nuorten keskuudessa.
Kongon Demokraattisessa tasavallassa on esiintynyt Ebola-kuumetta (tappava tauti) ja myös Länsi-Ugandassa on tavattu uudentyyppinen, mutatoitunut Ebola-virus. Kenian terveysviranomaisten mukaan tautia ei ole Keniassa.
Suomen passin omaavat tarvitsevat viisumiin Keniaan. Se maksaa lentokentällä USD 25 tai EUR 20. Alle 16-vuotiaat eivät maksa viisumista. Maahantulomääräyksistä vastaavat Kenian viranomaiset: Principal Immigration Officer, Nairobi, puh. + 254 20 222 022, Jomo Kenyatta Airport, puh. + 254 20 82 21 11.
Kaikenkattava matkavakuutus on tarpeen.
Keniassa on useita Western Union rahansiirtotoimistoa, joiden kautta varoja voi tarvittaessa siirtää Suomesta.
Homoseksuaaliset suhteet on Keniassa vuosien mittaisten vankeusrangaistusten uhalla kielletty. Erilaiset seksuaaliset suuntaukset ovat maassa edelleen hyvin pitkälle tabu.
Liikuntavammaisten erityistarpeita ei Keniassa juurikaan ole otettu huomioon. Tietyt safarioperaattorit tarjoavat liikuntavammaisille räätälöityjä palveluja.
Tupakanpoltto yleisillä alueilla on heinäkuusta 2008 ollut lailla kielletty ja rikkomukset saattavat johtaa merkittäviin sakkoihin.
Vaikka khatin (su. miraa) käyttö on Keniassa sallittua, on muiden huumausaineiden käyttö ja hallussapito vankeusrangaistusten uhalla kiellettyä.
Prostituutio, vaikka se on yleistä, on lailla kiellettyä.
Alaikäisiin sekaantuminen on lailla kielletty ja seurauksena voi olla elinikäinen vankeus. Matkailijoita on pidätetty mainitusta rikoksesta. Myös pornografiseksi luokiteltavan materiaalin hallussapidosta voi joutua syytteeseen. Hotellit ovat tiivistäneet yhteistyötään rannikolla toimivan turistipoliisin kanssa seksiturismin hillitsemiseksi Keniassa.
Korruptio on Keniassa yleistä esimerkiksi poliisin ja oikeusistuinten piirissä, eikä oikeuden puolueettomuudesta voi olla takeita. Vankilaolosuhteet ovat huonot ja vaikeat.
Virallisten asioiden hoitoon (asiakirjat ym.) tulee varata runsaasti aikaa.
Yleinen hätänumero Keniassa: puh. 999
Kenya Association of Tour Companies antaa tietoja rekisteröidyistä safari- ym. matkojen järjestäjistä. Sähköpostiosoite kato@africaonline.co.ke, puh. +254-20-225570, +254-20-227906.
Kenya Tourism Federation Safety and Communication Centre neuvoo matkailijoita mm. teiden kunnosta ja turvallisuudesta sekä avustaa hätätapauksissa. Sähköpostiosoite safetour@wananchi.com, puh. +254-20-604730.
Matkailuturvallisuuden neuvottelukunnan ohjeet matkalle (pdf 254 kt)
Hätätapauksissa päivystää ulkoasiainministeriön päivystysnumero:
+358-9-1605 5551.
Käyntiosoite:
Eden Square, Block 3, 6th floor
Greenway Rd off Westlands Rd
Nairobi
Kenya
Postiosoite:
Embassy of Finland
P.O. Box 30379
00100 Nairobi
Kenya
Puh. +254-(0)20-3750721-4
Fax: +254-(0)20-3750714
Sähköposti: sanomat.nai@formin.fi
Asiakaspalvelu: ma-pe 9.00-12.00
Verkkosivut: www.finland.or.ke