Etelä-Somalian Doolow’n läpi kulkevien pakolaisten virta on valtava haaste paikallisille asukkaille. Kuivuus sekoitti alueen elinkeinojärjestelmän.
Nairobin suurlähetystö osallistui elokuussa YK:n ja Hollannin järjestämään humanitaarisen avun seurantamatkaan Doolow'n (kirjoitetaan myös Dollo) kaupunkiin, joka sijaitsee Gedon alueella Etelä-Somaliassa Etiopian vastaisella rajalla. Teksti kuvaa tilannetta elokuussa.
Doolow’ssa on arviolta 30 000 asukasta ja se on maanviljely- ja paimentolaisaluetta. Leveä joki mutkittelee kaupungin kupeessa, ja sinne pääsee Keniasta ja Etiopiasta sekä maitse että lentäen.
Aluetta hallitsee Somalian väliaikaishallitus TFG, ja turvallisuudesta matkan aikana vastasivat sen armeijan joukot. Muita väliaikaishallituksen hallinnassa olevia alueita Gedossa ovat Belet Xaawo, Ceel Waaq, Luuq ja Garbaharey. Al Shabaabin vastaisella itärajalla puolustuksesta huolehtivat Etiopian armeijan joukot.
Doolow’n kaupunki on Gedon alueen turvallisin kaupunki. Siellä annetaan kansainvälistä humanitaarista apua, etenkin ruoka-apua, ja YK:n humanitaarisen avun organisaatio OCHA oli vierailuajankohtana perustamassa toimistoa kaupunkiin. Maailman terveysjärjestö WHO avasi myös kenttäsairaalaan Doolow’iin syyskuun lopussa.
Paikallisviranomaiset myönsivät, että turvattomuus ja pääsy alueille on yhä suuri ongelma. Gedosta osia oli vielä Al Shabaabin hallinnassa. Huoli näillä alueilla asuvista ihmisistä oli suuri, koska apua on vaikeaa saada perille. Tapaamisessa oli mukana Bakoolin kuvernööri, jonka mukaan Bakoolissa oli yhä alueita, jonne minkäänlainen apu ei päässyt perille. Hänen mukaansa edes diasporan lähettämää humanitaarista apua on vaikea saada Al Shabaabin hallinnoimille alueille perille.
Ihmiset tietävät televisiosta ja radiosta, missä apua on saatavilla, ja lähtevät sinne apua saamaan. Yksi pääkohteista on siksi Mogadishu, koska uutiset näyttävät humanitaarista apua annettavan siellä. Ilmeisesti myös Al Shabaabin hallinnoimilla alueilla yhteydet ulkomaailmaan toimivat melko hyvin. Ongelmana on se, että ihmiset joutuvat lähtemään kodeistaan kuivuuden ja konfliktien vuoksi eikä apua saada toimitettua sinne, missä ihmiset asuvat. Kuvernöörin mukaan pysyvä ratkaisu voidaan saada vasta, kun Al Shabaab saadaan ajettua pois.
Aliravitsemus on yleistynyt Doolow’ssa pakolaisten myötä, sillä sinne virtaa sisäisiä pakolaisia muualta maasta. UNICEFin ja paikallisen CEDA-järjestön (Community Empowerment and Development Action) ruokinta-asemalla maan sisäiset pakolaiset rekisteröidään ja aliravitsemuksen tila mitataan. Vakavia aliravitsemustapauksia on UNICEFin mukaan noin 20 prosentilla tulijoista. Rekisteröinnin jälkeen pakolaiset saavat energiapitoisia keksejä. UNICEF jakaa myös vitamiineja ja ravintolisiä kaikille alle 5-vuotiaille lapsille. Vakavat aliravitsemustapaukset vietiin suoraan Etiopiaan pakolaisleirille Espanjan Lääkärit ilman rajoja -järjestön hoidettaviksi.
Uusille pakolaisille annetaan ruokaa viiden päivän ajan. Sinä aikana heidän on tarkoitus syödä, levätä ja vahvistua, jotta jaksaisivat jatkaa matkaa läheiseen Dollo Adon -pakolaisleiriin Etiopian puolelle. Kaikki eivät kuitenkaan koskaan siirry Etiopiaan ja moni palaa sieltä takaisin, sillä Doolow’ssa ruokaa saa paremmin ja olot ovat vapaammat kuin Etiopiassa. Ruoka-apua ei siksi säännöstellä ja sitä jaetaan ensimmäisen viiden päivän jälkeenkin, vaikka pakolaiset päättäisivät jäädä tai palata Doolow’iin. Ruokinta-asemalla pakolaiset saavat UNICEFin rahoittamaa lämmintä maissi-soijapuuroa. Sitä jaetaan 300-400:lle kotitaloudelle päivittäin, eikä määrää lasketa tai säännöstellä henkilöä kohti.
98 prosenttia uusista tulijoista oli naisia ja lapsia. Miehet olivat jääneet kotikyliin odottamaan sateita. Bayssa ja Bakoolissa viljellään paljon, joten ihmiset omistavat maata eivätkä lähde helposti kotiseudultaan. Myös Al Shabaab vaikeuttaa miesten lähtöä.
Pakolaiset majoittuvat joko paikallisten kanssa näiden taloihin tai maille, tai valmisteilla olleeseen kauttakulkuleiriin. Aiemmin kaupungissa oli iso maan sisäisten pakolaisten keskittymä, mutta uudet tulijat olivat vähentyneet huomattavasti. Paikalliset olivat rakentaneet leiriin kaksi suojaa naisille ja lapsille. Vessoja rakennettiin parhaillaan. Vettä leirille tuotiin kylän kahdesta porakaivosta, jotka Norjan kirkon ulkomaanapu oli rakentanut Common Humanitarian Fundin (CHF) rahoittamana.
Paikallisviranomaisten mukaan kauttakulkuleirille oli tarvetta, sillä tulijat tarvitsivat suojaa, vettä ja vessoja. Lisäksi leirillä oli turvallisempaa yöpyä yhdessä muiden pakolaisten kanssa kuin majoittua kaupunkiin hajasijoituksessa. Alue oli aidattu ja maan omisti yhteisö, joka oli luovuttanut maan pakolaisten käyttöön.
Elinkeinoja harjoittavat yhteisöt jakautuvat kolmeen eri tyyppiin: 1) joen varrella keinokastelua käyttävät rahakasvien viljelijät, 2) kauempana joesta maissia viljelevät ihmiset sekä 3) paimentolaiset, jotka eivät asu kaupungissa pysyvästi vaan kulkevat alueella eläinten mukana.
Rahakasvien viljelijät kasvattavat myytäväksi pääosin sipuleita, vesimeloneja ja tomaatteja. Sipuleita riittää Nairobiin asti vietäväksi. Paikallisesti viljeltyä maissia ei enää ollut markkinoilla, koska maissinviljelijöiden sato oli kuivuuden vuoksi täysin tuhoutunut eikä joelta ulotettu keinokastelua kaupunkia ympäröiville maissiviljelmille. Niinpä maissinviljelijät eivät voineet myydä jokivarren viljelijöille ja paimentolaisille maissia, eikä heillä ollut varaa ostaa paimentolaisilta lihaa ja jokivarren viljelijöiltä vihanneksia. Elinkeinoelämän tärkeimmän linkin putoaminen pois elinkeinosysteemistä tuhosi koko kaupungin markkinajärjestelmän eikä mikään mennyt enää kaupaksi. Tilannetta pahensi myös eläinten kuoleminen kuivuuden vuoksi. Ruokaturvattomuus paheni.
Doolow’ssa kuten muuallakin Somaliassa ruokaa tuodaan kyllä muualta markkinoille myytäväksi, mutta maissin hinta oli lyhyessä ajassa jopa kaksinkertaistunut (15kg maissia maksoi 30 Yhdysvaltain dollaria, ennen 15 dollaria), minkä vuoksi suurin osa ihmisistä ei kyennyt ostamaan sitä. Näin monet perheet putosivat ruoka-avun piiriin.
Paikallisilla oli selkeä näkemys tarvittavasta avusta: siemeniä uutta maissisatoa varten ja uudet eläimet. Lisäksi he toivoivat lasten koulumaksujen korvaamista ja mikrolainoja esimerkiksi yritysten perustamista varten. He halusivat kansainvälisen yhteisön rakentavan uudelleen heidän elinkeinojärjestelmänsä, joka oli tuhoutunut kuivuuden vuoksi. Paikalliset olivat varmoja, että sateet saapuisivat pian ja siksi olisi hyvä olla maissinsiemenet valmiina istutusta varten.
Alueen viranomaiset olivat kiitollisia kaikesta humanitaarisesta avusta, jota alueelle oli saatu. Silti se oli kriisin mittakaavaan nähden riittämätöntä. Yhteistyö paikallisten ihmisten ja järjestöjen sekä YK-järjestöjen välillä oli ollut hyvää. Diasporan apu paikallisille on tärkeä tuki. Akuutein tarve oli kuitenkin elämää pelastava toiminta, sillä ruoan puute oli suurta. Myös vedestä ja vessoista oli alueella pulaa ja terveyspalvelut ovat riittämättömät. Haasteiden voittamiseksi tarvitaan viranomaisten mukaan yhteinen strategia.
Doolow’ssa on aloitettu erinäisiä elinkeinohankkeita. Tutustuessamme yhteen paikallisen järjestöön ja sen maaseudun elinkeinoja tukevaan toimintaan Doolow’ssa kävi selväksi, että ulkomainen apu voi myös muuttaa elinkeinoja:
15–20 vuotta sitten alueella vielä viljeltiin maissia myytäväksi kastelujärjestelmän avulla. Kuivuuden myötä kaupunkiin tuli ruoka-apua, jolloin maissin viljely lopetettiin jokivarsilla, ja niissä viljelijät siirtyivät kasvattamaan myyntituotteita kuten vesimeloneita. Täten maissin viljely siirtyi kauemmas joesta alueille, jotka ovat riippuvaisia sateista. Sittemmin ruoka-apu lopetettiin, mutta elinkeinot pysyivät samoina eli maissia viljeltiin yhä sateista riippuvaisella alueella. Vanha elinkeino muuttui ja tilalle muodostui uusi, kuivuudelle herkkä markkinatalous.
Tilanne on järjestön mukaan heikko, sillä sukupolven vaihdos jokivarren viljelijöiden parissa on johtanut siihen, että uusi sukupolvi ei osaa enää viljellä maissia keinokastelun avulla. Se täytyisi opettaa heille kokonaan uudelleen, mikä on hidas ja työläs prosessi, mutta mitä luultavimmin välttämätöntä ruokaturvallisuuden parantamiseksi ja varmistamiseksi alueella.
Piia Metsä-Tokila
Kirjoittaja työskentelee humanitaarisesta avusta vastaavana hankekäsittelijänä Suomen Kenian-suurlähetystössä.
Päivitetty 18.1.2012
