
Passihakemus on jätettävä henkilökohtaisesti Suomen suurlähetystöön. Passihakemuksen voi jättää myös Suomessa paikallispoliisin palvelupisteeseen millä tahansa paikkakunnalla. Alaikäisen on jätettävä hakemus henkilökohtaisesti yhdessä ainakin toisen huoltajan kanssa.
Lisätietoja:
Passi maksetaan käteisellä hakemusta jätettäessä. Passin käsittelyaika on pidempi, mikäli siihen liittyy avioliiton, syntymän tms. rekisteröiminen Suomeen. Passin käsittelyaika on noin 2-3 viikkoa. Poikkeuksena väliaikainen passi, jonka käsittelyaika noin yksi viikko. Tarkista ajantasaiset hinnat palveluhinnastosta.
Kun passi on valmis, asiakas voi noutaa sen joko henkilökohtaisesti, pyytää passin lähettämistä postitse kirjattuna kirjeenä, tai valtuuttaa valitsemansa henkilön noutamaan passin edustustosta valtakirjalla. Passia suurlähetystöstä noudettaessa aikaisempi voimassaoleva passi tulee ottaa mukaan. Se mitätöidään ja annetaan asiakkaalle samantien takaisin.
Jos rikkoutuneessa passissa on vielä käyttämättömiä sivuja, passinhaltija on oikeutettu saamaan uuden passin maksutta siihen päivämäärään asti mihin rikkoutunut passi oli voimassa ja täysin samanlaisena kuin rikkoutunut passi oli. Jos hakemuksen käsittelyajalle tarvitaan väliaikaista passia, peritään siitä normaali passimaksu, jota voidaan hakea Seteciltä takaisin. Edustustosta saa "Ohjeet rikkoutuneen passin haltijalle" ja korvauksen hakukaavakkeen.
Lisätietoja saa Suomen Nairobin-suurlähetystöstä.
Uusi passilaki tuli voimaan 21.8.2006. Passiuudistus muutti passin ulkonäköä ja voimassaoloaikaa. Uudistuksen jälkeen lapsia ei voi merkitä vanhempien passeihin. Uuden passin voimassaoloaika on enintään viisi vuotta.
Uudessa passissa on tietosivun sisällä mikrosiru. Siihen on tallennettu samat tiedot, jotka ovat näkyvissä passin tietosivulla: kasvokuva, henkilötiedot ja passin tiedot. Sirulla on lisäksi turvatoimintoja, jotka vaikeuttavat passin väärentämistä ja sirun tietojen väärinkäyttöä.
Uutta passia voi hakea poliisilaitoksilta ja Suomen ulkomaanedustustoista. Passihakemusta varten hakijalla tulee olla mukanaan kesäkuussa 2005 julkaistun valokuvaohjeen mukainen valokuva, josta henkilö on hyvin tunnistettavissa. Uuden ohjeen vaatimuksiin kuuluu mm. että ilme on neutraali eikä kasvoissa saa näkyä varjoja.
Vanhanmalliset passit ovat uudistuksen jälkeenkin täysin käyttökelpoisia. Voimassaolevaa passia ei tarvitse vaihtaa uuteen. Kaikki passit ovat voimassa siihen päivämäärään saakka, joka on merkitty passiin viimeiseksi voimassaolopäiväksi.